Kansainvälinen kananmunapäivä 9.10.2020

Suomalaiset arvostavat perhetiloilla tuotettuja munia

Perjantaina 9.10. vietetään kansainvälistä kananmunapäivää. Kultamuna-kananmunista tunnettu DAVA Foods Finland Oy luottaa tuotannossaan suomalaisiin perhetiloihin. Yrityksen tuotanto pohjautuu Suomessa 100-prosenttisesti sopimustuotantoon perhetilojen kanssa. 80 % suomalaisista pitää vähintään melko tärkeänä sitä, että kananmunia munivat kanat asuvat suomalaisten perheiden omistamilla kotitiloilla. 

DAVA Foods Finland Oy on perustanut kananmunanhankintansa ja toimintansa aina suomalaisiin perhetiloihin. Toimitusjohtaja Juha-Petri Jokinen kertoo: ”Uskomme, että perinteiseen kiertotalouteen pohjautuva perhetilatuotanto on vastuullinen tapa tuottaa munia Suomessa. Perhetuottajat pyörittävät tilojen toimintaa itse, vaalivat kanojen hyvinvointia ja pitävät maaseudun elinvoimaisena.”

Kaikki muut merkittävän kokoiset pakkaamot ovat ilmoittaneet investoivansa ns. suurkanaloihin, joissa kanoja voi olla lähes puoli miljoonaa. ”Dava Foods Finlandin strategia on, että tuotanto perustuu 100-prosenttisesti sopimustuotantoon suomalaisten perhetilojen kanssa, jolloin Kultamunia ostava kuluttaja voi olla varma, että munat eivät ole peräisin suurtuotantoyksiköistä.”, toteaa Juha-Petri Jokinen.

DAVA Foodsin Kantarilla 2020 teettämän kananmunatutkimuksen mukaan 80 % suomalaisista pitää vähintään melko tärkeänä sitä, että kananmunia munivat kanat asuvat suomalaisten perheiden omistamilla kotitiloilla. ”Hienoa nähdä, miten perhetiloja arvostetaan. Meillä ei ole suunnitelmissa perustaa omia suurkanaloita, vaan panostamme perhetiloihin jatkossakin, eli Kultamunat tulevat tulevaisuudessakin perhetiloilta.”, lisää Jokinen.

Monilla suomalaisilla kananmunatiloilla mietitään parhaillaan tuotantotavan vaihtamista virikehäkkikanalasta lattiakanalaksi eli tuottamaan ns. vapaan kanan munia. Pakkaamon tuella on tässä iso merkitys. ”Meiltä saa myös laitteistoja ja asiantuntevaa apua muutosprojekteihin. Haluamme olla reilu yhteistyökumppani asiakkaillemme ja tuottajillemme sekä yhteistyöllä varmistaa, että muutos lattiakanaloihin onnistuu myös perhetiloilta.”, toteaa Juha-Petri Jokinen.

Suomalaiset käyttävät kananmunia helppokäyttöisyyden ja ravitsemuksen tähden

Kananmunia käytetään monipuolisesti suomalaisessa arjessa, eniten keitettynä, paistettuna ja munakkaina. Yli puolessa talouksista käytetään munia vähintään useita kertoja viikossa ja vain 2 %:ssa ei käytetä ollenkaan munia. Käytön syitä on monia, mutta suurimmat niistä ovat helppokäyttöisyys ja ravitsemus. Noin 40 % arvostaa kananmunan proteiinipitoisuutta, mutta vitamiinipitoisuus tunnetaan huonommin. Vain 9 % mainitsee vitamiinipitoisuuden käytön syynä, vaikka kananmunassa on runsaasti esimerkiksi D-vitamiinia ja B12-vitamiinia.

Kultamuna on Suomen tunnetuin kananmunamerkki – häkittömyyden edelläkävijä

Kultamuna on Kantarin tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti Suomen tunnetuin kananmunamerkki. Tuotemerkki on otettu käyttöön jo vuonna 1955, jolloin munia alettiin pakata koteloihin. Jo tuolloin helppous ja terveellisyys olivat tärkeitä, mutta niiden lisäksi korostettiin tarkkaa laadunvalvontaa.  ”Kultamuna on ollut edelläkävijä häkittömissä kananmunissa”, muistuttaa Jokinen. ”Muutimme Kultamunan kokonaan häkittömäksi jo 2017, koska näimme jo silloin vastuullisuuden olevan kuluttajille tärkeää. Kultamuna on myös luomutuotteissa markkinan ykkösbrändi.”

Lisätietoja:

Juha-Petri Jokinen
Toimitusjohtaja
+358 40 504 0746
juha-petri.jokinen@davafoods.fi